Tämä blogi blogi blogi villitys meinaa nyt kadota jo luvattoman aikaisin. Mitä tämän blogin luomisesta on aikaa.? Tunti tai pari, ja nyt jo meinaa mennä kärsivällisyys.    En tiedä johtuuko se siitä, että oon aika väsynyt. Vähän on unet jääny viime aikoina vähälle. Kiitos Vapulle.    Vai johtuuko se siitä, että vieläkin ottaa päähän tämän yhden idiootin sanomiset. Se kun ei vaan osaa ajatella et joku vois pahoittaa mielensä sen sanomisista. Ja sitten sanotaan vaan että se oli läppää, huumoria. Miksen mä ymmärrä sellaista.? Miks pahoitan mieleni noin pienestä.? Sitten vielä yöllä ennen unen päästä kiinni saamista mietin, että mitähän se tarkoitti.    Ja muutenkin. Aina yön tullen, tulee mitä ihmeellisismmät ajatukset mieleen. Mietin ikuisuuden vanhoja keskusteluita, sitä mitä on muut sanonut ja mitä on itse tullut sanottua. Kuinka toinen sanoo "mä tykkään susta", johon itse vastaan "niin mäkin susta". Tuon kykenin sanomaan. Kerran. Kuinka toinen sanoo "kyllä mä susta tykkään, oot tommoinen peräkylän kasvatti. mun.", johon mä vaan nauran. Sanon hahaa. Säälittävää, miksen osannut sanoa sen enempää. Tiedän kumminkin itse mitä tunnen. Tai nyt voisi sanoa, että tunsin silloin. Ei nyt enää kai saisi tuntea mitään, mitään sen suurempaa. En mä vaan siihen pysty, unohtamaan kaikkea. Ei ei ei. Ehkä olis parempi vaan antaa olla, lopettaa se pieninkin yhteyden pito ja hankkia muuta ajateltavaa. Yrittänyt olen, hankkia siis muuta ajateltavaa... Silloin kun loppu tuli, hankin paljon tekemistä. Hukutin itseni siihen kiireeseen, yrittäen unohtaa ja olla miettimättä. Aina silti mieleen iskeytyi tyypin naama ja ne sanat "mä tykkään susta" ja se viesti "tää ei tunnu kivalta, mutta meidän pitäis erota." Ei oo reilua. Toki mä ymmärrän et oon hiukka lapsi tyyppiin verrattuna, ja ettei tuo juttu oikein toiminut, kun ei nähty kun niin harvoin ja kun mä en saanut sanottua mitä ajattelin, en saanut tehtyä sitä mitä meinasin. Oikeen saamaton idiootti. Silti.. Kuukausi kulunut ja ilmeisesti vieläkin haikailen perään, toivon ihmettä. Huoh, oon pariin otteeseen jo luullut päässeeni ensirakkauden yli, mutta ei. Aina vaan. Toivottavasti ees tästä meidän kaverina olemisesta tulee jotain. Tai ettei vaan kaikki lopu, tuosta noin vaan *naps*. Ei se niin kävisi, vaikka toivoisin. Jota en kumminkaan tee. Tärkeä ihminen tapahtui mitä tapahtui. Tämän angstin loppuun, se luotti muhun ja mä en osannut olla. Vaikka rakkaudeksi sen luokittelen.

Phaah. ~

Miten tää oikeen meni.? Blogin kirjoituksesta heti eron tuskaan. Oon taitava.