Välillä tunnen olevani ihan yksin.
Olipas.. Vittumainen päivä.
Yhdessä hetkessä onnea, ihanaa fiilistä. Kaikki oli hyvin. Tunsin lämmön tunnetta, turvallisuutta. Tykkäsin olla, ajattelin ettei tästä enää paljon paremmaksi voi mennä. Suunniteltiin päivää eteenpäin.
Päivä jatkui.
Seuraavassa vaiheessa pelkoa. Sellaista pelkoa mitä en hetkeen olekaan kokenut, jäin yksin. Pelkäsin ihan tosissani, tärisin ja nieleskelin itkua. Nelisen tuntia vain pelkäsin, pelkäsin, pidättelin kyyneleitä. 'Taas mä oon yksin ajatusteni kanssa, mua pelottaa niin..' Tämä oli aivan oikeasti kauheaa. Olin kävellyt juna-asemalle ja vain tuijotin lattiaa ja vapisin. Mielikuvitus laukkasi ja paha olo oli ihan suunnaton.
Sitten.
Vitutus, ärsyyntyminen, pieni pelko. Kaikki jäystivät mieltä tuon neljän tunnin jälkeen. Mitä jos? Mitä teen jos? Minne meen jos? Sekin, että tunsin ärsyyntymisen ihan väärään asiaan. Olin junassa, istuin yksin kännykkä kädessäni ja vain tuijotin sitä. Odotin siltä vastauksia, tuloksia, jotain helpottavaa. No ei, alennuin. Laitoin tekstiviestin ihmiselle, jolle ei todellakaan ollut tarkoitus tekstata. Nyt sekin sitten huolehtii musta ihan turhaan. .______.
Pari tuntia eteenpäin.
Nyt vihaa. Mietin.. En osaa vihata ihmisiä? ..Huomaan, ettei se ole totta. Tunnen vihaa, ihan oikeasti tunnen. Voisin kostaa, voisin alentua fyysiseen väkivaltaan. Jos vain.. Jos vain. Tunnen siis suunnatonta vihaa sellaista ihmistä kohtaan, jota en koskaan ole edes tavannut. Kaikki, KAIKKI tämä vain sen ihmisen tähden. Sais helvettiin heittää tuollaiset.
Kommentit