Kyllä sitä huomaa palanneensa 'kotiin'.Ties kuinka monta kertaa olen jo tämän päivän aikana hermoillut ja kuinka monta kertaa olen ikävöinyt takaisin murun luo. Jotenki oli paskan maku suussa jo ennenko tänne saavuin.

Pari päivää sitten mutsi soitteli ja rupes valittamaan, kuinka on niin turhaa maksaa vuokraa tämmöisestä kämpästä, jossa kukaan ei tee mitään. (Viitaten siihen, että pikkusisko ei tee mitään ja siihen etten minä ole kotona.) Joten huomaatteko kuinka huiman tärkeä sen soiton aihe oli? TULE KOTIIN SIIVOAMAAN. ..Anteeks? ..No nyt mä oon kotona, pesen pyykkiä, rageen siihe välii,. suunnittelen astioiden tiskaamista.



Toki, ei mulla ihan kaikki hyvin ollut murunkaan luona. ..Oon liian vainoharhainen, mielikuvitus lentää ja kaikkea. Toki mulla on syyni, mutten niitäkään voi sanoa.
Viime viikonloppuna sain semmoisenki mustasukkaisuuskohtauksen, joka hävettää vieläkin. Meinasi siinä olla koko meidän jutun loppu. : < Osaan pilata kaiken. ..Onneksi, onneksi, parasystäväni pelasti tilanteen.


Tänään, kun lähdin sieltä meinasin purskahtaa itkuun. Jo vartti ennen lähtöä mulla oli pala kurkussa. Mutta sitten, kun lähdön aika tuli, en voinut tehdä muuta kun, halata kerran lyhyesti, pussata pienesti ja sanoa heippa. ..En edes pystynyt sanoa rakastavani tätä, kun itku oli niin voimakkaasti tulossa. Laitoin oven kiinni ja lähdin kyyneleitä niellen kävelemään. ..Kuukauden siis olin murun luona.



En tiedä, onko se tämä paikan vika, vai mikä tämä juttu on, mutta täällä mua vaan angstittaa koko ajan. Ottaa päähän ja mikään ei onnistu.