Hei.. Edellisestä postauksesta on aikaa. Ja noh.. Enpä muistanut mitä oon tänne kirjoitellut. Mutta jos nyt lähen kertomaan miten asiat on edenny.

Sukulainen jolla todettiin syöpä.. Hautajaisissa käytiin. Ja itkeä piti. Ja itkeä pitää taas. 8'( Näköjään. Kun sekään ei riitä, toisellakin sukulaisella on todettu syöpä. Se sentääs huomattiin suht ajoissa, niin hoidot on alkanu. ..Toivottavasti ne puree, mun pää ei kestä jos menetän hänetkin. Liikaa vaan menee pois, eikä mitään tule takaisin.

Miten mä oon ajanu itteni tälläiseen tilanteeseen? Mä oon se jonka pitäis jaksaa ja olla aina tukena, kun tarvitaan. Mulla pitää aina olla se mitä tarvitaan. Mun apua pidetään itsestään selvyytenä. Ihan vaan tiedoksi, mä en jaksais enää. Huolehtia kaikesta mikkä ei mulle kuulu. Emmä jaksa olla se jolle soitellaan jos tarttetaan jotain. 'Hei, voikko lainata rahaa?' 'Voinko asua sun luona toistaseks?' 'Mun on nyt vähän paha olla..' Diipadaivittu, sitte kun luulen että autan, niin sitä käytetään niin häikäilettömästi hyväkseen ja valehdellaan päin naamaa. Ihan niinku täällei muilla olis välillä vähän vaikeeta? Ja kieltämättä, nyt alkaa pinna rakoilla. Aina ku tuun kotiin niin naama menee väärinpäin ja kaikki rupeaa vain vituttamaan. Eihän sen niin kuuluis olla?

Sitte nää vitun tekopyhät idiootit. Mistä niitä tulee. Sitte joku Facebook, son kans sellaasen paskan fiiliksen lähde. Miten jokku jaksaa. On muka niin paljo parempia, ja sitten sitä toitotetaan FBssä ja yritetään saada muille paha mieli. Toivottavasti se Karman laki iskee niitä päin näköö vielä. Mä odotan kyllä sitä, non sen ansainnu.

Huoh, miten jaksan valittaa.

Ittepähän oon itteni tähän tilanteeseen laittanu.

Miten vaan pääsen tästä tilanteesta niin ettei kaikki mee entistä huonommaksi. Kun vois vaan lakata välittämästä.

DatisPallo menee pois, ehkä tää olo lähtee, nyt kun sai vähän avautua. Kai.