Tässä nyt viikon oon yrittänyt saada kirjoitettua tänne, mutta huomaten en ole saanut loppujen lopuksi aikaiseksi. Taisin viime änkstäily viestissäni luvata uutta tekstiä jo huomenna, no anteeksi. Sitä ei kumminkaan herunut, fiilikset taisivat olla suht hyvät silloin. Uskoakseni. Noh noh, nyt olis taas hirmuisasti tuntoja jotka pitäisi purkaa, mutta en ole varma jaksanko/kykenenkö. Ei oo ihan helppoo kirjoittaa siitä mitä sisimmässään tuntee ja ajattelee, varmaan tiedätte mitä tarkoitan?

Eh, möh ja pöh.

Ehkä tilitän vain eilisestä. Eilen, eilen, eilen meinas mennä järki. Kaikki vitutuksen ja angstin aiheet vain lipuivat päähän ~fiiiu, ei kyselty eikä pahemmin pyydeltykään. Aamu, päivä, iltapäivä ja illansuu toimivat ihan ongelmitta, ihan hyvissä fiiliksissä. Sitten yhtäkkiä, angst angst. Taas tuli se, mitä mä teen.? Minne mä meen.? Kenen kanssa meen.? Koska meen.? Millä meen.? Seikkailemaan haluisin, jonnekkin tuntemattomaan. En yksin.. Mutta se, että mulla ei oo kavereita semmoiseen spontaaniin toimintaan. Semmoiseen että tehdään mitä halutaan ja koska halutaan. Itse olisin valmis lähtemään vaikka kävelylle kello kolme yöllä, ehkä lähtee kävelemään tai juoksentelemaan aamukasteeseen. Mutta ei, ei mun kaverit. toisaalta, ei mulla kavereita pahemmin olekkaan. :< Oma jonkilainen sosiaalifobia (ei se oo niin paha mitä tuo sana antaisi ymmärtää) rajoittaa tätä kaverien hankkimista todella pahasti. Mulla ei taida olla yhtäkään positiivisesti tapahtunutta ensitapaamista, että kaikki olis jotenkin tuntunut helpolta heti. En osaa puhua, en keksi sanottavaa, hiljenen, ja saan itteni näyttämään naurettavalta. Kokemusta on liikaa tämmöisistä tapahtumista.

Toki toki oon myös miettinyt pääni melkein puhki tätä mun ja jäbän mennyttä juttua. (Se ensirakkaus shaiba.) Tyyliin, oliko se tosissaan mun kanssa.? Miksi just mun kanssa.? Ihastuiko se tosissaan muhun, vai siihen mitä musta saattoi olettaa.? Miksi mä en voinut antaa mennä, olla rento.? (Totta, syyllistän itteäni paljon kaiken loppumisesta. -_-) Kysymys, miksi oon niin helvetin ujo värissä asioissa.? Ei toki mene hermo itteni kanssa. Ai, ja yks tärkee kysymys.. Valehteliko se mulle kaikesta.? Olin ja taidan olla vieläkin niin sinisilmäinen, annoin kaiken mennä, enkä suhtautunut asioihin ehkä tarpeeksi aikuisesti. Välil syytän täysin itseäni tästä jutusta, ja taas välillä syy ei ole mun. Välillä on fiilis "kyllä tästä selviin, kaikkihan on tosi hyvin!", kunnes taas jostain iskee fiilis "Krah, miksi.? yh, byäääh. Kaikki vois olla erilailla nyt!" Tää ei todellakaan voi olla normaalia. Tuostahan on jo melkein kaks kuukautta.? Jos laskin oikein. Täytyy mun oikeesti jo hankkii elämä ja lopettaa turhan mietiskely. PISTE! (mä palaan viel asiaan. :s)

Dingo - Kaikki kaunis katoaa

(^-- tuon takia alkasin taas ajattelemaan jääbää. Kiitos vaan.)

Tää kesäkesäkesä, kiva kun se tuli, viimein. Lomaa koulusta, stressistä, pässeistä. Sitten taas ajattelee, mitä mä teen lomalla. Vaaditaan liikaa, vai vaadinko mä liikaa.? Kaikelta, kaikesta. Ei tarttis ajatella näin, olla tämmöinen turhasta inisijä. Jos kaikki vaan olis helpompaa.. Voisko olla.?