Tulin siihen tulokseen, että jos en olisi viimevuoden alussa tutustunut tähän yhteen jäbään, olisin tehnyt oikean uroteon. Olisi jäänyt monen ihmisen itkut itkemättä ja monet riidat riitelemättä.

Silti.. En itse olisi luultavasti kokenut mitään, mistään. En olisi itse ollut onnellinen, tuskin olisin koskaan ollut rakastunut, tai kokenut seurustelevan arkea. Kaikki on taas niin suhteellista. Paitsi tämä tunne.

 

Hmh, olisihan voinut käydä paljon muutakin. Mutta.. Ei silti kivalta tunnu, kun tietää että yksi ihminen suunnittelee kaiken lopettamista, mun tekojen ansiosta. Yritän saada sen paremmalle tuulelle, yritän lohduttaa ja kertoa että kaikki kyllä menee viellä hyvin. Mitään ei oo menetetty. Ei, se vaan ei riitä. En tiedä mitä tehdä. En halua menettää sitä.