Tuo edellinen merkintä. Se oli aika paljon väärin käsitystä ja asian suurentelmista. Selvisin siitä puhumalla.

 

Miten kaikki voikin muuttua näin paljon lyhyessä ajassa.? Tyylii, jea. Tiiän, oon muuttunut aika paljon. Mutten voi olla ainut. Ei, en suostu siihen ajatukseen, että kaikki on mun syytä. äääääääää! perkele.

Mulla oli vuoden alussa oikeasti tärkeä ystävä, jolle pystyin puhumaan kaikesta. Kertomaan kaikesta. Se tietää mun salaisuuksia, joita kukaan muu ei tiedä. Sen kanssa oli helppo puhua, usein meni helposti melkein aamuun asti, kun juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Joka päivä riitti juttua kerrottavaksi, juteltavaksi. Inside vitsejäkin riitti. Sitten en ymmärrä mitä tapahtui.    ~    Nykyään ei jutella muuta kuin "mitä kuuluu?" ja siihen se jää. Joskus selitetään tulevista tapahtumista ja menneistä. Muttei oikeesti semmoista settii enää mitä alkuvuodesta oli. Mun on ikävä sitä, että voi ihan tuosta noin vaan avata keskustelun - sanoa "moi" - ja kertoa sen miltä tuntuu. Nyt ei vaan enää ole niin. Ja sen koen hyvin ahdistavana, koska tiedän, että pää täyttyy liikaa jos ei juttuja kerro kenellekään. Tiedän, olen itsekäs ja ajattelen, että ITSE en jaksa enää kauaa, jos en ITSE saa/uskalla kertoa asioita. Minä minä minä, sekö tämän kaiken kusi ja pilasi?

On huono yrittää koota itseään, kun tietää ettei tämä tästä enää muutu miksikään.

Aina yön tullen tulee myös angst.

 

 

 

 

 

KUULKAA MUA, MULLA ON ASIAA.